Kesä loppui sittenkin, ja aivan liian aikaisin! Viime perjantaina tulin takaisin Suomeen. Viimeiseen viikkoon kyllä mahtui taas paljon, vaikka ei mitään sen kummempaa tai maata järisyttävää.

Uusi au pair tuli tiistaina. Pojat oli ihan innoissaan uudesta ihmisestä! Varsinkin Lennart oli sitä mieltä, että hän on saanut nyt uuden kaverin, joka on vain häntä varten. No siitä sitten lopulta alkoi kauhea ulvontakin, kun Lukaskin piti ottaa leikkeihin mukaan... Omiin hommiin au pairin tulo ei vaikuttanut millään tavalla, sillä päin vastoin kuin Lauran kanssa, hoidin nyt kaikki hommat yksin... Uusi au pair päätti keskittyä vain lasten kanssa leikkimiseen...

Lynnin kanssa tein oikein pitkiä lenkkejä koko vikan viikon. Nyt ei ollut mitään ongelmiakaan, kun oli valjaat päällä. Lynniä lellin koko viikon, sai paljon herkkuja, ja vikalle päivälle olin ostanu sille sellaisen super-herkku-vartaan, jossa oli jotain näköjään kovin hyvän makuisia juttuja.

Perheelle ostin kanssa pienen lahjan. Jo Laura oli puhunu uudesta vedenkeittimestä, kun vanha oli niin ällöttävän niljainen. Päätin sitten ostaa uuden keittimen, jotta ens kerralla sinne mennessä mäkin voin juoda teetä! Tähän asti mä oon joutunu keittään veteni kattilassa, kun se keitin oli vaan niin käsittämättömän oksettava!! Lisäks laitoin sinne sisälle teetä, suklaata ja vanhemmille kaksi annospussia erikoiskahvia. Kovin oli mieluinen lahja, ja vanha keitin luvattiin heittää heti pois. Ja tottakai olin leiponu vielä suklaakakun ja omenapiirakan!

Torstaina lähdettiin taas Traumaan syömään. Oli kiva olla porukalla yhdessä. Olihan se tietty haikeeta, kun tiesi, että seuraavana päivänä pitää lähteä jo aamusta pois. Kun tultiin takaisin kotiin, lähdin vielä Lynnin kanssa lenkille.

Perjantaiaamuna heräsin ihan eläimellisen aikasin, sillä halusin lähteä vielä isän kanssa viemään Lynniä ulos. Käytiin vain peltotiellä tekemässä tunnin lenkki. Keskiviikkoiltana oltiin oltu vikaa kertaa Tütebergillä. Oli kivaa, mutta pimeetä ja märkää...

Heti kaheksan jälkeen isä lähti viemään mua Hampuriin. Tuntu tosi haikeelta, kun piti lähteä. Oisin kyllä mielelläni ollu pidempäänkin...

***

Kesäaupairina olo oli kyllä hieno kokemus. Aina ei tietty ollu kivaa, ja aurinkokin paistoi kovin vähän, mutta silti en vaihtais päivääkään pois, yhtään ei kaduta, että tuli lähdettyä!

Kesän aikana totta kai kielitaito parani: koko ajan oppi jotain lisää ja puhuminen parantui. Mutta kyllähän siellä oppi muutakin kuin saksaa. Jos ei muuta, niin ainakin sen, että omia lapsia ei halua, vaikka pojat ihania ja kivoja olikin! Perheen äiti sitä säännöllisesti huokaili, että seuraavassa elämässä hän on puutarhuri suurilla tuloilla, ilman ainoatakaan lasta... Mutta ehdottomasti parasta koko kesässä oli ihanat ihmiset! Vanhemmat oli todella ihania, ja lapset tuli kesän aikana tosi tärkeiks.

Kesän aikana perhe kysyi varmaan noin 20 kertaa, oonko ihan varma, että mun täytyy lähteä jo Suomeen. Kuulemma opiskella voi Saksassakin, sitä varten ei tarvi lähteä! Vielä torstaina oli päällä ylipuhuminen, ja kun ajettiin lentoasemalle, isä ehdotti, jos lähdettäisiinkin Berliiniin. Mutta seuraavan kerran lähden Kieliin jouluksi, sikäli kuin yhtään antaa rahavarat myöten. Ja kyllä tässä viikon aikana, mitä on kotona ollut, niin on tullut sellainen tunne, että kyllähän ne antaa myöten! Eli silloin sitten, ja eihän siihen enää olekaan kuin kolme kuukautta!!

Laitan vielä muutamia sekalaisia kuvia kesän ajalta, mutta muuten blogi loppui tähän, kesän mukana. Ite aloitin nyt saksan opiskelun ihan kunnolla, että ehkä ens kesänä pääsen jo tekeen kielitestiä, kun vanhemmat siitä niin puhui...