Lauantaina vietettiin vapaapäivää lähtemällä ensin Neumünsteriin kirpputorille, ja sieltä Heideen keskiaikamarkkinoille. Neumünsteriin oli reilun puolen tunnin ajomatka, ja Heideen tunti.

Perheen äiti oli kauheasti varotellut Neumünsteristä, kuulemma Schleswig-Holsteinin rumin kaupunki, joka kannattaa kiertää tosi kaukaa. Ja kuulemma kirpputorilla ei olisi aikaisin aamulla ketään, vasta lähempänä kymmentä. Lisäksi siellä oli lauantaina S-H -päivä, joten parkkipaikat olisivat ihan täynnä. Tästä huolimatta lähdettiin ajamaan sinne, koska oltiin päätetty, että me mennään kirpputorille. Eikä se kaupunki, se vähä mitä siitä autosta nähtiin, vaikuttanut yhtään sen kummallisemmalta kuin mikä tahansa kaupunki. Ja parkkipaikkakin saatiin ihan kirpputorin vierestä, kun siellä oli kokonainen kenttä parkkipaikkaa.

Oltiin kirppikselle siinä vaille yhdeksän, ja se on kyllä totta, ettei siellä siihen aikaan paljon ketään ollut. Hyvin kyllä kului aikaa kierrellessä. Katseltiin pitkään yhdessä pöydässä vanhoja posliiniastiastoja. Ei ne mitään oikeasti arvokkaita ollut, mutta hienoja ja halpoja. Pitkän harkinnan jälkeen päätettiin kuitenkin yhdessä tuumin jatkaa matkaa, sillä milläs saat täpö täyteen matkalaukkuun survottua kahvikuppeja ja lautasia? Jatkettiin siis matkaa seuraavien pöytien luo, kun yhtäkkiä se samainen vanha ukko säntää meidän perään, ja höpisee (huonolla saksalla) jotain kupeista. Kului nanosekunti, kun sopiva raivomieliala oli astunut kehiin. Kysyin toki perussaksalaisen kohteliaat sanamuodot säilyttäen, että mistähän mahtaisi olla kyse. Kuulemma häneltä oli kadonnut neljä kuppia, ja me oltiin ainoita, jotka niitä oli katsonut. Ensimmäinen ajatus oli luonnollisesti, että se kuppanen äijä yrittää saada meiltä rahat, vaikka on ite piilottanut kahvikuppinsa! Päätin etsiä ne sen kupit sieltä liinan alta vaikka väkisin, tai sitten soittaa poliisin, ihan sama. Mutta muahan ei kukaan saatana varkaaksi syytä! Mutta kappas kappas, kun olin marssinut sen pöydän luo, niin siellähän ne neljä kuppia oli siististi samassa paikassa pöydän takareunalla, mihin se ukko oli ne itse nostanut! Olin ko. tapahtuman itse nähnyt, kun olin oikein ihmetellyt, minne on niitä raijaamassa samalla kun niitä katsottaisiin. Siinä vaiheessa ei kyllä tullut palaute ihan saksalaisen kohteliaasti kun kerroin sille, mitä mieltä oon siitä, että syytellään varkaaksi. Vastaukseksi tuli pahoittelua samaan tyyliin kuin idässä basaareilla yritetään myydä rihkamaa turisteille, käsien pyörittelyineen kaikkineen!

Toinen pöytä, jonka luona pysähdyttiin pidemmäksi aikaa, oli kanssa vanhemman miehen, tällä kertaa tosin ehdan saksalaisen. Olin alkuun kattonut, että kappas vaan, paljon sotajuttuja, täytyypä katsoa tarkemmin! Oli siis paljon muutakin, mutta tarkemmin halusin katsoa vain niitä sotajuttuja, tankkien pienoismallit tosin sivuutin ilman toista vilkaisua. Tarkempi katsaus kertoi aika hyytävästi, millaisista sotajutuista oli kyse. Vitriinissä oli rautaristiä ja sormuksia, toki asianmukaisin kuvioin varusteltuna. Alkuu n katsoin sormuksia huomaten vain että osassa oli kaksipäisiä kotkia hakaristein koristeltuna. Vielä tarkemmin katsellessa ne siistit pääkallosormuksetkin paljastuivat ihan samanlaisiksi, kovin oli hakaristejä sivuissa! Kun varovasti kysyin, kuinkahan vanhoja sormukset mahtaa olla, niin mies totesi, että aidot maksaisivat toki satoja euroja. Kohtuu hyytävää ja inhaa...

Neumünsteristä lähdettiin sitten kohti Heidea. Naureskeltiin yhdessä vaiheessa näitä kuuluisia saksalaisia hyviä autoteitä: tie kun muuttui koko ajan pienemmäksi ja kuoppaisemmaksi. Kauriskin loikki tien yli. Juuri kun olin sanonut, että seuraava vaihe tälle tiellä on, että keskiviivaa ei ole enää maalattu, ja sen jälkeen tie kapenisi ja muuttuisi hiekkatieksi, tie todellakin rupesi kapenemaan. Mutta sen sijaan, että se olisi tullut hiekkatieksi, edessä näkyi varoituskyltti missä auto tippuu veteen. Ensimmäinen reaktio: "Mitä --!" Seuraavaksi edessä siinsi purjeveneen masto, siis edessä, ei sivussa. Meidän tien katkaisi lossi, sillä tokihan me oltiin menossa kanavan yli! Oli ihan huippuhienoa, naurettiin Lauran kanssa miten saatiin kunnon elämysmatka.

1750285.jpg

Lossimatka tallentui kameralle, luonnollisesti!

Lopulta saavuttiin Heideen, ja löydettiin sieltäkin ihan helposti parkkipaikka. Kaiken lisäksi vielä ilmainen. Ennen kuin mentiin markkinoille, käveltiin hetki vanhan kaupungin kävelykatua. Tultiin siihen tulokseen, että Heide on vallan suloinen pikkukaupunki!

Keskiaikamarkkinoilla pysähdyttiin ensimmäiseksi katselemaan pienelle kojulle, jossa mies teki itse messingistä(?) koruja. Jäätiin siihen juttelemaan aika pitkäksikin aikaa. Tai siis lähinnä itse puhuin, kun Laura ei osaa saksaa, eíkä se mies osannut englantia. Oli oikeasti tosi mielenkiintoista! Kun oltiin lähdössä, saatiin 30 vuotta vanhat marmorikuulat, ja ohjeet kuinka niitä pitäisi käyttää.

Kierreltiin markkinoilla muutama tunti. Siellä oli paljon erilaisia kojuja, joko jotain käsityöjuttuja tai sitten ruokaa. Ja tietenkin siellä oli hevosia! Poneja ja hevosia oli aitauksissa, jossa niitä sai aidan yli katsella ja silitellä. Lisäksi markkinoilla oli ratsastusnäytös, missä peitsen kärkeen piti saada pieni metallirinkula, joka roikkui narussa. Vuorotellen sato ihan kaatamalla tai paisto aurinko,ei siis ollut mikään optimaalinen ulkoilmakeli.

1787424.jpg

Osittain huonon säänkin takia lähdettiin niin aikaisin pois. Päätettiin ajaa suoraan kotiin, mutta jos matkan varrella näkyisi jotain kiinnostavaa, mentäisiin käymään siellä. Mitään tarpeeksi kiinnostavaa poikkeamisen arvoista ei nähty, mutta pakko oli pysähtyä jäätelölle, kun alko väsyttää ihan älyttömästä! Kotona saatiin paljon naurua aikaan, kun kerrottiin, että oltiin ajettu Fockbekin kautta. Isä nauroi, että kannatti olla koko päivä poissa vain, jotta pääsi  Fockbekiin syömään jäätelöä! kyseessä oli siis sellainen pikkukylä, joka käsitti jotakuinkin päätien, jonka varrella oli liikennevalot.

Mutta oli kiva päiväreissu, päästiinhän me lossillakin ajamaan! Jo melkein sen takia kannatti ajaa Neumünsterin kautta!